sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Presidentinvaalit

Tänään on presidentinvaalien ensimmäinen kierros (ja ehkä viimeinen ,kuka sitä tietää.) Tällä hetkellä kaikki ovat vaalitohinoissa ympäri median, mutta minä en sa vielä äänestää. Ikää ei ole tarpeeksi. Olen kuitenkni seurannut aihetta kiinnostuneena lähes kolmen kuukauden ajan. Olisin halunnut tänänä äänestää. Mutta en saa.

Tällähetkellä näyttää siltä, että Sauli Niinistö on saamassa eniten ääniä (mikäli gallupit toteututuvat). En näe Niinistössä presidenttinä sinänsä mitään pahaa. Hän on suosittu, eikä ole tehnyt mitään kauhean repäisevääkään. Hän ei ole kuitenkaan suosikkini presidentiksi.

Se olisi Pekka Haavisto. Hän on puhunut tenteissä ja eri kampanjoinneissaan hyvin ja hänelel on tietty ns. karisma. Monilla näyttää olevan vihreys taikka homous olevan kynnyskysymys hänen kohdallaan. Jokainen päättää, missä menee rajat yms, mutta omasta mielestäni nämä eivät saisi olla syitä äänestää. Kunnioitan kuitenkin muiden mielipiteitä.

Väyrysestä minun on vaikeata sanoa. Hänen asenteensa on tuntunut mediassa turhan ylimieliseltä, mistä e n tykkää. Hän tuntuu puhuvan tyylillä että "minä olen oikeassa, te olette väärässä!" Toisaalta, Väyrynen sopisi kuitenkin ihan hyvin presidentiksi. En näkisi sinänsä mitään estettä sille.

Soinista en ole koskaan pitänyt. Hänessä tuntuu jotenkin huokuvan samanlainen epämiellyttävyys ja ylimielisyys, mikä oli ylä-asteella monilla kiusaajillani. Hän myös tuntuu Väyrysen tapaan puhuvan "Minä olen oiekassa! Älkää väittäkö vastaan!" niin kuin Väyrysellä.  Jos hänestä tulisi presidentti, olisi kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan hän veisi  suomen imagoa. En kuitenkaan usko että häntä edes perussuomalaiset hireästi haluavat äänestää, sillä puolue menettäisi tärkeän johtajan.

Lipponen, Arhinmäki, Essayah ja Biaudet ovat tuntuneet jo luovuttaneen koko pelin. Nyt minua kiinnostaakin, kuka nousee haastamaan Sauli Niinistön toiselle kierrokselle. Toivon sen oelvan Haavisto, mutta en ihmettele jos Väyrynen pääsee jatkoon. Soinista olisin yllättynyt.

Tänä iltana se kuitenkin selviää.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Etelä-Tapiolan Lukio

Se on lukioni nimi. Se sijaitsee Espoossa.

Enempää en identiteetistäni yms paljasta, koska tämän kuuluu olla yleispätevä, ei yhden lukiolaisen blogi (Osa lukijoista tosin tietää kuka olen yms)

Tällä viikonlopulla alkaa kokeisiin lukeminen.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Henkinen uudelleenrakentaminen

Se on ollut edessä jo pidemmän aikaa.

Puolentoista viikon päästä on se kolmas koeviikko. Saa nähdä miten menee, viime blogauksessa jo siitä puhuin.

Lukiossamme on käynyt paljon vieraita viime aikoina. Se on ollut kivaa vaihtelua, että saa tavata muitakin ihmisiä (Lukiomme on suomessakin melko tunnettu & arvostettu, joten vieraita kiinnostaa käydäkin :D)

Lukion ihmiset ovat ehdottomasti hyvää porukkaa. Aikanaan kun aloitin ylä-astetta kuvittelin hetken sen oplevan parempi paikka, kunnes karu totuus ihmisten raadollisuudesta paljastui. Täällä ei ole puolenkaan vuoden jälkeen ole ihmisten välinen ymmärrys ja yhteistyö särkynyt. Kaikista ihmisistä ei toki tarvitse pitää, muttao len myös tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat ensivaikutelman jälkeen paljastuneet todella hyviksi tyypeiksi. Virkistävää ja uutta, kun aiemmin oli ehtinyt otttua siihen, kuinka joutui olemaan aina se paikan sylkykuppi :>.

Ei tässä tällä hetkellä enempää.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Kiirettä on pitänyt

Suuremmissakin määrin, mutta en minä ole tätä blogia kokonaan unohtanut :).

Kahden viikon kuluttua on jo kolmannet koeviikot (gasp). Olen huolissani, sillä tälläkeoviikolla puolet kokeista on minulle hankalista aineista (Matikka, Fysiikka & Maantieto). Saapi nähdä, miten käy.