Toinen lukiovuosi alkoi. Ajankulun vauhti on suorastaan käsittämätön.
Toimin tänä vuonna yhtenä uusia oppilaita auttavista ns. tutor oppilaista. Sen lisäksi suoritan kolmisenkymmentä kurssia tänä vuonna.
Jännittää, vaikka koulun toiminta on jo tuttua tässä vaiheessa. Ainahan sitä hiukan jännittää.
tiistai 14. elokuuta 2012
maanantai 2. heinäkuuta 2012
One year down, two to go
Hei, en ole päässyt kirjoittamaan tänne... noh moneen kuukauteen. Olen pahoillani siitä lukijoilleni, jos heitä on.
Minulla on nyt menossa kesäloma. Syksyllä alkaa lukion toinen opiskeluvuosi, jolloin toimin myöskin tuutor-opiskelijana (seuraavan vuoden uusien opiskelijoiden auttajana erilaisissa ongelmissa). On vielä epäuskoinen tunne, että ensimmäinen vuosi meni niin nopeasti. Kaikki tuntui pyörivän koeviikkojen ja niiden valmistautumisen ympärillä. Ensimmäisen vuoden jälkeen sain suoritettua 34 kurssia ja keskiarvoni oli 8,4. Olen tyytyväinen siihen.
On mukavaa huomata, että ensimmäinen vuosi ilman koulukiusaamista on mennyt ohi. Menneiden miettiminen on alkanut karista hitaasti pois, mikä on mielestäni positiivinen asia. Ei pääse eteenpäin, jos ei liiku siihen suuntaan aivan itse. Entisen kouluni opiekelijoihin en ole ottanut yhteyttä oikeastaan ollenkaan.
Seuraavalta vuodelta odotan lisää valinann vapautta. Olen tehnyt jo suurimmilta osin seuraavan vuoden kurssivalinnat, ja sinne on päässyt ilahduttavan paljon soveltavia ja syventäviä kursseja viime vuodeen nähden. Saa nähdä, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan.
Tänä kesänä on rippikouluissa isosena toimimista viikon verran ja oleskelua.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
Aikuista ei saa kiusata
Tässä on ollut nyt jonkin aikaa kaikkien huulilla työpaikkakiusaus (Hilkka Ahteen tapaus yms). Kaikki ovat käyneet kauhistelemassa tapausta vuorotellen ja pamauttaneet kuinka kauheata työpaikkakiusaaminen on. Minusta onkin erittäin hyvä, että työpaikkakiusaamistapaukset viedään käräjäoikeuteen.
Mutta.
Herää väksinkin kysymys ristiriidasta: miksei lasten kohdalal voi tehdä tätä? Miksi lasten kiusaamistapaukset ummistetaan helpommin "sehän on vaan leikkiä, pelkää henkistä vitsailua" mutta kun aikuisten piireissä sattuu samaa, kun reaktio varsin toinen.
Onko aikuisten oikeudet sittenkin lasten oikeuksien edellä?

torstai 8. maaliskuuta 2012
Months pass like moments
...Onko oikeasti jo lukion neljäs jakso? Aika on kulkenut kamalan nopeasti.
Kaikenlaista on tullut koettua viime kuukausina. Sai nähdä abien penkkarit, kakkosten wanhat (ensi vuonna sitten oma vuoro...) ja jo kolme koeviikkoa, ja neljäskin kulman takana. Menestykseni on ollut kaikenkaikkiaan kohtalaista opiskeluissani. Koko lukiokäyntisi keskiarvoni (en ole laskenut) on jossain kahdeksan tuntumassa, en ole laskenut. Vois itehdä senkin tässä lähiaikoina, että näkee, missä mennään.
Oli lukion esivalinnat (ts. piti valita millaisia kursseja haluaa ensivuodelle). Juhannuksen maissa tulee lopulliset kurssivalinnat. Huh.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012
Juonittelupeliä
Minua on kiinnostanut juonittelupelit monta vuotta. Ne ovat psykologisia pelejä, joissa yritetään selvittää ihmisten todellisia motiiveja rivien välistä lukemalla ja/tai ilmeitä tutkimalla. Itse olen pelannut viitisen vuotta netissä keskustelufoorumilla nimeltä "Kylä." Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille, jotka ovat kiinnostuneet ihmisen psykologiasta. Pelien säännöt näkyvät "uuden kyläläisen oppaasta" mikä on heti etusivulla valittavana :>
http://juonittelupelit.net/
http://juonittelupelit.net/
sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Presidentinvaalit
Tänään on presidentinvaalien ensimmäinen kierros (ja ehkä viimeinen ,kuka sitä tietää.) Tällä hetkellä kaikki ovat vaalitohinoissa ympäri median, mutta minä en sa vielä äänestää. Ikää ei ole tarpeeksi. Olen kuitenkni seurannut aihetta kiinnostuneena lähes kolmen kuukauden ajan. Olisin halunnut tänänä äänestää. Mutta en saa.
Tällähetkellä näyttää siltä, että Sauli Niinistö on saamassa eniten ääniä (mikäli gallupit toteututuvat). En näe Niinistössä presidenttinä sinänsä mitään pahaa. Hän on suosittu, eikä ole tehnyt mitään kauhean repäisevääkään. Hän ei ole kuitenkaan suosikkini presidentiksi.
Se olisi Pekka Haavisto. Hän on puhunut tenteissä ja eri kampanjoinneissaan hyvin ja hänelel on tietty ns. karisma. Monilla näyttää olevan vihreys taikka homous olevan kynnyskysymys hänen kohdallaan. Jokainen päättää, missä menee rajat yms, mutta omasta mielestäni nämä eivät saisi olla syitä äänestää. Kunnioitan kuitenkin muiden mielipiteitä.
Väyrysestä minun on vaikeata sanoa. Hänen asenteensa on tuntunut mediassa turhan ylimieliseltä, mistä e n tykkää. Hän tuntuu puhuvan tyylillä että "minä olen oikeassa, te olette väärässä!" Toisaalta, Väyrynen sopisi kuitenkin ihan hyvin presidentiksi. En näkisi sinänsä mitään estettä sille.
Soinista en ole koskaan pitänyt. Hänessä tuntuu jotenkin huokuvan samanlainen epämiellyttävyys ja ylimielisyys, mikä oli ylä-asteella monilla kiusaajillani. Hän myös tuntuu Väyrysen tapaan puhuvan "Minä olen oiekassa! Älkää väittäkö vastaan!" niin kuin Väyrysellä. Jos hänestä tulisi presidentti, olisi kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan hän veisi suomen imagoa. En kuitenkaan usko että häntä edes perussuomalaiset hireästi haluavat äänestää, sillä puolue menettäisi tärkeän johtajan.
Lipponen, Arhinmäki, Essayah ja Biaudet ovat tuntuneet jo luovuttaneen koko pelin. Nyt minua kiinnostaakin, kuka nousee haastamaan Sauli Niinistön toiselle kierrokselle. Toivon sen oelvan Haavisto, mutta en ihmettele jos Väyrynen pääsee jatkoon. Soinista olisin yllättynyt.
Tänä iltana se kuitenkin selviää.

perjantai 20. tammikuuta 2012
Etelä-Tapiolan Lukio
Se on lukioni nimi. Se sijaitsee Espoossa.
Enempää en identiteetistäni yms paljasta, koska tämän kuuluu olla yleispätevä, ei yhden lukiolaisen blogi (Osa lukijoista tosin tietää kuka olen yms)
Tällä viikonlopulla alkaa kokeisiin lukeminen.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Henkinen uudelleenrakentaminen
Se on ollut edessä jo pidemmän aikaa.
Puolentoista viikon päästä on se kolmas koeviikko. Saa nähdä miten menee, viime blogauksessa jo siitä puhuin.
Lukiossamme on käynyt paljon vieraita viime aikoina. Se on ollut kivaa vaihtelua, että saa tavata muitakin ihmisiä (Lukiomme on suomessakin melko tunnettu & arvostettu, joten vieraita kiinnostaa käydäkin :D)
Lukion ihmiset ovat ehdottomasti hyvää porukkaa. Aikanaan kun aloitin ylä-astetta kuvittelin hetken sen oplevan parempi paikka, kunnes karu totuus ihmisten raadollisuudesta paljastui. Täällä ei ole puolenkaan vuoden jälkeen ole ihmisten välinen ymmärrys ja yhteistyö särkynyt. Kaikista ihmisistä ei toki tarvitse pitää, muttao len myös tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat ensivaikutelman jälkeen paljastuneet todella hyviksi tyypeiksi. Virkistävää ja uutta, kun aiemmin oli ehtinyt otttua siihen, kuinka joutui olemaan aina se paikan sylkykuppi :>.
Ei tässä tällä hetkellä enempää.

maanantai 16. tammikuuta 2012
Kiirettä on pitänyt
Suuremmissakin määrin, mutta en minä ole tätä blogia kokonaan unohtanut :).
Kahden viikon kuluttua on jo kolmannet koeviikot (gasp). Olen huolissani, sillä tälläkeoviikolla puolet kokeista on minulle hankalista aineista (Matikka, Fysiikka & Maantieto). Saapi nähdä, miten käy.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)